Lauttasaari-Seura

Monitoimitaloa kaavaillaan kirjaston tontille

Kirjastokin saisi uudet tilat monitoimitalosta.

TEKSTI Pete Suhonen

Pajalahdentie 10:een ja osaan Pajalahden puistoaluetta on käynnistymässä kaavamuutos. Nykyisen kirjastorakennuksen paikalle kaavaillaan monitoimitaloa, jonka hanke- ja tilaohjelma on parhaillaan valmisteilla.

Monitoimitalo koostuisi uudesta kirjastosta, monitoimisalista, nuorisotalosta sekä päiväkodista. Talon myötä Pajalahdentielle saadaan lisää tilaa varhaiskasvatukselle. Monitoimitalon päiväkotisiivessä olisi kolme kerrosta, muu osa talosta olisi 1–2-kerroksinen. Päiväkotisiipi sijaitsisi Pajalahden puiston puolella.

Varsinaiselle rakentamiselle varoja on varattu vuosille 2030–2031. Asemakaavanmuutos käynnistynee vuonna 2025, jolloin suunnitelmasta pääsee lausumaan mielipiteensä.

Kaupungin edustajat avasivat suunnitelmia Lauttasaari-Seuran työryhmille ja Lauttasaari-lehdelle viime viikolla.

Lauttasaari.fi
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.