Helsingin kaupunki on keskusteluissa ja verkkosivuillaan antanut ymmärtää, että Pajalahdentie 10A eli kirjaston ja Apajan talo lähtisi purkuun ja uudisrakentamiseen 2028, ja että jo keväällä 2026 käsittelyssä olisivat hankesuunnitelmat kaavoituksen pohjaksi.
Nyt aikataulut ovat menneet uusiksi. Lauttasaari-Seuran kaupunkiympäristötyöryhmä teki kesällä aloitteen väistötiloihin varautumisesta. Juuri joulun alla tuli tieto, että suunnitelma uudesta monitoimitalosta on muuttunut.
Kaupungin Talonrakennushankkeiden rakentamisohjelma 2026–2035 varautuu rakentamiseen vasta 2032 alkaen. Tilat-palvelun vastauksessa todetaan myös, että kohteen hankesuunnittelu käynnistyisi vasta huhtikuussa 2028.
Näköjään nykyiseen kirjastoon ja nuorisotiloihin suunnataan entiseen tapaan vielä vuosia. Lisäaika antaa mahdollisuuden tarkkailla Lauttasaaren asukasmäärän kehittymistä. Ennusteet lupaavat tuhansien asukkaiden kasvua 2030-luvun alkuun, mutta luvuissa lasten määrä pysyisi lähes ennallaan.
Toivottavasti kristallipallo kirkastuu väestön ikäjakauman osalta ennen päätöstä uudesta monitoimitalosta.
PLP

