TEKSTI Riitta Elf
Tukkikasat ja kannot Myllykallion ala-asteen pihalla ovat hätkähdyttäneet ohikulkijoita kesäkuussa. Piha-alueelta on kaadettu ainakin parikymmentä isokokoista koivua. Useita koivuja on kaadettu myös Hedengrenin talon vierestä, koulun piha-aidan ulkopuolelta.
Helsingin kaupunkiympäristön toimialalta saadun tiedon mukaan syitä puiden kaadolle oli useita. Osa kaadoista liittyy koulun piha-alueen uudistukseen. Koulun itäpuolelle on tulossa pieni tekonurmikenttä ja peliareena. Sen lisäksi pihalle on tulossa polkupyörille kolme uutta pysäköintialuetta lähinnä nykyisten parakkikoulujen kohdille. Lisääntyvät pyöräparkit vaativat oman tilansa, minkä vuoksi myös niiden tieltä kaadettiin puita. Aikanaan jo parakkien tieltä kaadettiin puita joitakin vuosia sitten.
Osa puiden kaadoista liittyy suoraan koulun meneillään olevaan peruskorjaukseen, eli koulun uusiin viemäröinti- ja salaojajärjestelyihin. Tontin luoteiskulmassa, Hedengrenin talon lähellä kaadettiin kymmenkunta puuta uuden huleveden viivytysaltaan tieltä.
Muitakin syitä kaadoille löytyy. Kaupungilta kerrotaan, että osa puista kaadettiin huonon kunnon vuoksi. Osan puista taas arvioitiin olevan liian lähellä koulurakennusta.
Kaupungin mukaan puiden kaadolle ei ollut vaihtoehtoja. Tilalle on kuitenkin luvattu istuttaa uusia puita.
Myllykallion koulu valmistui vuonna 1954 ja sen sivurakennus vuotta myöhemmin. Perusparannuksen jälkeen koululla on tilaa 530 oppilaalle. Kun koulun pihalla nyt olevat parakit siirretään pois koulun peruskorjauksen valmistuttua, on koulun oppilailla käytössään 12 800 neliömetrin piha. Se on melkoisen hyvän kokoinen – varsinkin jos sitä vertaa Vattuniemen uuden koulun 1 900 neliön pihaan.