Niki Karlsson voitti Swim Larun – Lauttasaaren ympäri 15-asteisessa vedessä

Swim Larun kingi Niki Karlsson on huippu-uimari "Käsi raapaisi pari kertaa kiveen, se ärsytti."

TEKSTI ja KUVAT Pete Suhonen

Lauttasaaren ympäriuinti, Swim Laru, keräsi tänä vuonna peräti 15 urhoa huolimatta viileästä merivedestä. Veden lämpö Lauttasaaren eteläpuolella oli noin 13 astetta ja suojaisemmalla pohjoispuolella noin 16 astetta. Tuuli sen sijaan kävi suosiollisesti lempeästi pohjoisesta, merenkäyntiä ei viime vuoden tapaan ollut. Jokaisella uimarilla oli mukanaan saattaja kajakissa tai suppilaudalla. Lähtö- ja maalialue oli Poliisien kesäkodin edustalla Länsiulapanniemessä.

Nopein (2 tuntia 34 minuuttia) oli uudella reittiennätyksellä 18-vuotias helsinkiläinen Niki Karlsson, joka on voittanut tänä vuonna SM-kultaa miesten 100 metrin selkäuinnissa. “Oli vaikea puhua saattajan kanssa, kun hampaat kalisivat niin”, Karlsson kommentoi tilannettaan kolmisen kilometriä ennen maalia. Kisan kakkonen oli viime vuoden voittaja ja kilpailun ideoija, Timmi Tuutti. Hän paransi viime vuoden aikaansa seitsemällä minuutilla. “Tämä kisa oli vaikeampi, koko ajan oli kylmä. Olkapää meinasi kohmettua”, hän naureskeli lämmitellessään aurinkoisella kalliolla.

Viidenneksi selviytyi 25-vuotias Elina Mäkinen. Hän ui ainoana koko matkan ilman märkäpukua. Uskomattomalta vaikuttava uintisuoritus ei ole Elinalle ensimmäinen laatuaan. Hän kuuluu harvalukuiseen jäämailereiden joukkoon, johon pääsee uimalla avanto-olosuhteissa 1,6 kilometriä.  “Olen hyvin rauhallinen tyyppi. Kylmä vesi ei saa minua haukkomaan happea”, Mäkinen kuvailee. Hänen mielestään kylmänsieto on pitkälti myös psykologiaa.

SWIM LARUN 5 NOPEINTA

  1. Niki Karlsson 2.34, 09
  2. Timmi Tuutti 2.50,05
  3. Pilvi Muschitiello 2.52, 15
  4. Jani Mäkitanner 2.52,45
  5. Elina Mäkinen 3.03,38

Videoklipit Niki Karlssonin ja Elina Mäkisen maaliintulosta löytyvät Lauttasaari-lehden Facebook-sivulta.