Lauttasaari-Seura

Nuoret aiheuttaneet järjestyshäiriöitä Lauttiksessa

Töhry Lauttiksen porraskäytävästä. (Kuva: Lauttis)

Kauppakeskus Lauttis on julkaissut Facebook-tilillään poikkeuksellisen päivityksen, jossa se vetoaa vanhempiin nuorten aiheuttamien järjestyshäiriöiden takia.

Päivityksen mukaan Lauttis on saanut runsaasti palautetta saaren omista nuorista, jotka parveilevat rappukäytävissä ja parkkihallissa.

”Meteli on usein kovaa ja roskia jää jälkeen, seiniin piirretään ja seinille myös syljetään. Lauttis on lisännyt näistä tapahtumista johtuen vartiointia, nuorisotyö on aktivoitunut ja poliisikin on käynyt nuoria jututtamassa. Myös koulut on pyydetty mukaan keskusteluun nuorten kanssa. Jatkossa, mikäli tilanne näin jatkuu, joudumme valitettavasti ottamaan tiukemman linjan ja rappujen seinien töhryhjen maalaukset sekä maalausten repimisten korjaukset tullaan laskuttamaan ne tehneiltä nuorilta. Toivottavasti tähän ei tarvitse mennä”, Lauttis viestittää.

PS

Lauttasaari.fi
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.