Nyt selvisi, milloin panimoravintola Solmu Brewery avautuu!

Solmu Brewery alkaa olla valomainosta vaille valmis.

TEKSTI Pete Suhonen

Vattuniemenkatu 11:een perusteilla ollut panimoravintola Solmu Brewery avautuu torstaina 26. syyskuuta. Alun perin ovet oli tarkoitus saada auki jo syyskuun alussa, mutta paikan viimeistely vei aikaa hieman odotettua enemmän.

Vaikka torstaina keittiö ei ole vielä täydessä toimintakunnossa, luvassa on makupaloja ruokalistalta. Solmu Breweryn ruokatuotteesta vastaa maan keittiömestarieliittiin kuuluva Sylvester Soisalo. Hän on tunnettu helsinkiläisistä Boulevard ja The Grand Bar & Grill -ravintoloista.

Solmu Breweryn listalle nousevat fisuburgerit, club sandwichit, simpukat, jopa osterit. Viikonloppuna tarjotaan brunssi, mahdollisesti ala carte -listalta, molempina päivinä. ”Rentoa merihenkistä ruokaa, ja erittäin varteenotettavaa”, yrittäjä Juhani Salo lupaa. Kahvi syntyy espressokoneilla.

Solmu Breweryyn käydään tammiovista. Interiööristä Salo haluaa nostaa esille seinien artesaanimaalatut meriliput. Teema toistuu panimolle vievässä käytävässä.

”Panimo on valmis. Oluen paneminen alkaa Lauttasaaressa pian. Olemme saaneet lämpimän vastaanoton saaren muilta ravintoloitsijoilta. Solmun oluet nousevat osaksi monen lauttasaarelaisravintolan tarjontaa”, Salo kertoo.

Panimoraintolan olutvalikoima on laaja. Ravintolassa on kaikkiaan 28 hanaa. Panimon omien tuotteiden lisäksi hanaoluensa voi valita yli 20 vaihtoehdosta. Tarjolla on toki myös viinejä.

220 asiakaspaikan ravintolassa on nelitasoinen terassi, jonka tosikäyttö alkaa vasta ensi keväänä.

Salon mukaan Solmu Brewery on tullut saarelle jäädäkseen.

”Teemme ravintolaa kymmenien vuosien perspektiivillä, emme parin vuoden tähdenlennoiksi.”

Lauttasaari.fi
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.