Helsinki testaa parhaillaan Vaasan hallinto-oikeuden Koivusaari-ratkaisua korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Vaasan hallinto-oikeuden mukaan vesi- ja ympäristölupa edellyttävät kaupungilta ympäristövaikutusten arviointia, koska laajamittainen hanke ruoppauksineen, merentäyttöineen ja kierrätyskenttineen ei ole tavanomaista rakentamista.
Riippumatta korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisusta Koivusaaren kaava horjuu, kun paine laajojen merentäyttöjen hillitsemiseksi kasvaa. Lauttasaari-lehden elokuisessa kyselyssä valtuustoenemmistöä edustava joukko puolueita oli valmis muuttamaan kolme vuotta sitten hyväksyttyä kaavaa.
Kaavamuutos Koivusaaressa vaatisi valtuustoaloitteen, kuten Stansvikinkallion tapauksessa Kruunuvuorenrannassa. 2 000 asukkaan asuinalueen asemakaava tuli lainvoimaiseksi marraskuussa 2020. Seuraavana vuonna kolmessa valtuustoaloitteessa vaadittiin, että metsäluonnon ja riittävien virkistysalueiden turvaamiseksi rakentamista pitää supistaa kaava-alueella. Vuonna 2022 kaupunginvaltuusto päätti aloittaa Stansvikin kaavan uudelleenarvioinnin.
Lauttasaaressa huolta kannetaan Koivusaari-hankkeen vaikutuksista meriluontoon ja hyvin pitkäkestoisesta esirakentamisesta, jossa merta täytetään louhekasoin vain noin sadan metrin päässä vakiintuneesta asutuksesta. Vaasan hallinto-oikeuskin kiinnitti huomionsa eläimille ja ihmisille koituviin vaikutuksiin. Lauttasaaressa myös pelätään, että nykyiset virkistys- ja luontoalueet eivät kestä Koivusaaren 5 000 uuden asukkaan kuormitusta.
Apulaispormestari Anni Sinnemäki sanoi, että Koivusaaren kokoisia merentäyttöjä tuskin nähdään enää tulevaisuudessa. Jos hyvin käy, ei niitä muuten nähdä Koivusaaressakaan. Lauttasaari-lehden kyselyn valossa on jopa todennäköistä, että Koivusaaren kaavaa yritetään muokata valtuustoaloitteella.
Pete Suhonen, päätoimittaja