Lauttasaari-Seura

Pääkirjoitus: Lauttasaaren ääni kuului kuntavaaleissa

Lauttasaari äänesti jälleen merkittävästi vilkkaammin kuin muu Helsinki keskimäärin.

Lauttasaari osoitti jälleen aktiivisuutensa ja yhteisöllisyytensä kuntavaaleissa. Äänestysprosentti oli vaikuttava 74,4, mikä kertoo siitä, että saarelaiset ovat sitoutuneita vaikuttamaan kotikaupunkinsa, mutta erityisesti oman asuinalueensa tulevaisuuteen.

Lauttasaari on tunnistettu myös aiempien vaalien osalta aktiivisesta kansalaisyhteiskunnastaan, ja jo vaalien alustavat tulokset toivat esiin saaren monipuolisen poliittisen kentän.

Alueen äänestäjiä kuvaa hyvin myönteisyys taloudelliseen kasvuun, ympäristötietoisuus sekä halu edistää kestävää kehitystä. Mutta ääneen pääsevät myös sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo sekä kaksikielisyys ja kulttuurillinen monimuotoisuus. On selvää, että näiden vaalien tuloksista välittyvä viesti osoittaa, että saarelaiset ovat kiinnostuneita tekemään töitä yhteisen hyvän eteen.

Lämmin kiitos koko Lauttasaari-seuran puolesta jokaiselle äänestäjälle aktiivisesta osallistumisesta niin vaaliuurnilla kuin seuran kaikille avoimessa tapahtumassa Heikkaantorilla.

Kiitos myös lauttasaarelaisille ehdokkaille hyvähenkisestä vaalitaistosta sekä osallistumisestanne lehden tuottamaan kuntavaalitenttiin. Olemme Seurassa kuulleet ja käsitelleet palautteenne, ja vaikka vaalihuuma nyt laantuukin arjen teoiksi, tulemme läheisesti seuraamaan kaupunginosamme kehitykseen liittyviä päätöksiä ja kertomaan niistä lehdessä jatkossakin.

Nyt on siis aika katsoa tulevaisuuteen ja varmistaa, että vaalien tulokset johtavat konkreettisiin toimiin, jotka parantavat helsinkiläisten, mutta erityisesti myös kaikkien lauttasaarelaisten elämää. Onnittelemme lämpimästi kaikkia uusia sekä uudelleen valittuja valtuutettuja; tehtävänne on tärkeä, ja odotamme innolla yhteistyötä, joka vie Lauttasaarta eteenpäin!

Nina Lukkari

Lauttasaari-Seuran varapuheenjohtaja

Lauttasaari.fi
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.