Lauttasaari-Seura

Pääkirjoitus: Nuorisotalo on täynnä toimintaa

Apajassa järjestettiin helmikuussa Sankarit-niminen yhteisötaidetapahtuma. Kangaskasseista syntyi näyttely. Kuva: Apajan Facebook.

Lauttasaaren kirjaston (Pajalahdentie 10) lainausmäärät ovat kasvussa, ja jopa Helsingin korkeimpia. Kasvun takana ovat lapset, jotka ovat löytäneet kirjojen pariin koulujen, piäväkotien ja kirjaston yhteistyön ansiosta.

Kirjastorakennuksessa toimii myös Lauttasaaren nuorisotalo Apaja sekä ruotsinkielinen Ungdomsgården Drumsö, Klubben. Näiden nuorisotalojen toiminta on toistaiseksi saanut liian vähän huomiota.

Nuorisotalolla nuoret hengailevat tai järjestävät itselleen toimintaa. He voivat myös varata tiloja maksutta käyttöönsä. Tavoitteena on kannustaa nuoria omaehtoiseen toimintaan. Ohjattua toimintaakin riittää kuvataiteesta korealaiseen K-pop-tanssikurssiin.

Kirjaston tontille ensi vuonna käynnistyvä kaavamuutos mahdollistaa uuden monitoimitalon rakentamisen kirjastorakennuksen paikalle. Taloon suunnitellaan myös uutta monitoimisalia, jollaista Lauttasaareen on kaivattu vuosia. Varoja monitoimitalon rakentamiseen Helsingin kaupunki on varannut vuosille 2030–2031.

Nykyisen rakennuksen kävijämäärä on kasvussa, lasten ja nuorten määrä lisääntyy. Nyt on pidettävä huoli, että uudessa monitoimitalossa on riittävästi tilaa kaikelle kasvavalle toiminnalle.

Lauttasaari-Seuralla on suora keskusteluyhteys kaupungin päättäjiin. Seuran jäsenenä vaikutat ja edistät lauttasaarelaisten yhteisiä asioita – olet siis mukana tekemässä parempaa Lauttasaarta.

Liity Lauttasaari-Seuran jäseneksi jo tänään.

Jyri Saraste

Lauttasaari-Seuran varapuheenjohtaja

Lauttasaari.fi
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.