Lauttasaari-Seura

Pääkirjoitus: Seuran juhlavuosi tuo uuden kirjan Lauttasaaresta

Syksyn 1970 viistoilmakuva pienlentokoneesta Lauttasarenselältä Veijarivuorenniemen itäpuolelta pohjoiseen. Etualalla vasemmalla Vattuniemi, keskellä Vattuniemenkatu ja Veneentekijäntie. Oikealla edessä Vattunokankari, takana Vattunokka. Taustalla vasemmalla Hevosenkenkälahti, oikealla Lohiapajanlahti. (Kuva: Simo Rista)

Lauttasaari-Seura täyttää ensi keväänä 60 vuotta. Se on kunnioitettava ikä kaupunginosayhdistykselle. Kaikkein vanhin Helsingin kaupunginosayhdistyksistä Seura ei kuitenkaan ole.

Seura on tuottanut jo kaksi kuvakirjaa saaremme vaiheista ja ensi vuonna sarjalle ilmestyy jatko-osa. Uusi kuvakirja esittelee 1970- ja 1980-lukujen Lauttasaarta, ihmisten arkea ja saaren muuttumista.

1970-luvun alussa Vattuniemen asemakaavaa muutettiin niin, että asuintalojen rakentaminen tuli mahdolliseksi. Tätä ennen vain niemen länsirannalla oli muutama matala kerrostalo. Vattuniemi alkoi muuttua täysiverisestä teollisuusalueesta asuinalueeksi. Vuonna 1972 alkoi sinne tänne kohota kerrostaloja ja seuraavina vuosina niitä tuli aina vain lisää. 1970-luvun loppuun mennessä Vattuniemi oli kokenut täydellisen muutoksen.

Asukasmäärän kasvaessa myös palvelut paranivat. Uusi läppäsilta avattiin vuoden 1969 joulukuussa ja liikenne pääsi entistä jouhevammin kulkemaan saarelle. Ostoskeskus avasi ovensa vuoden 1970 lopulla, ja vuonna 1973 Vattuniemessä avautuivat sekä H-Hallin että Seston suurmyymälät.

Ensimmäisen terveyskeskuksensa Lauttasaari sai niin kutsutun Piratin talon valmistuttua 1971 Gyldénintien ja Tallbergin puistotien kulmaan. Nyt sekin talo on jo historiaa. Vuonna 1989 valmistui uusi terveysasema Taivaanvuohentielle, ja vuonna 1986 rakennettiin Pajalahdentielle Lauttasaaren sivukirjaston uusi rakennus sekä nuorisotalo Apaja.

1980-luvun loppuun mennessä Lauttasaaresta oli tullut valmis kaupunginosa ja yksi pääkaupungin halutuimmista asuinalueista – helmi Helsingin kruunuun.

Uusi kuvakirja tulee myyntiin ensi vuoden Lauttasaari-päivillä elokuussa. Ennakkotilausmahdollisuus on jo sitä ennen.

Ville Elomaa

Lauttasaari-Seuran historiatyöryhmän puheenjohtaja

Lauttasaari.fi
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.