Lauttasaari-Seura

Pääkirjoitus: Syksyllä tapahtuu, mutta ei 13. päivä 

Lauttasaari-päivä oli elokuun viimeisen lauantain suosikki.

Syksy on usein täynnä mielenkiintoisia tapahtumia niin työ- kuin vapaa-ajankin rintamalla. Tapahtumien järjestäjät ovat asettaneet tarjolle keskenään kilpailevia houkutuksia lähes jokaiselle arjen ja viikonlopun päivälle. Mutta elokuun viimeisenä lauantaina, ainakin Lauttasaaren tapahtumatarjonnassa, oli vain yksi voittaja: Lauttasaari-päivä. Vielä kerran kiitokset siitä, kuinka suurella joukolla osallistuitte koko saaren juhlaan.

Loppuvuoteen osuu myös pari päivää, jota tapahtumajärjestäjät välttelevät: syyskuun ja joulukuun perjantai 13. päivä. Länsimaissa numeroon 13 liittyy taikauskoista pelkoa epäonnesta. Pelon nimi on triskaidekafobia. Joissain maissa numero 13 jätetään pois esimerkiksi hotellihuoneiden numeroinnissa, lentokoneista tai vaikkapa formula-autoista. Perjantain 13. päivän pelkoa kutsutaan paraskavedekatriafobiaksi.

13. päivän perjantaita on tutkittu jonkin verran. Pelko epäonnesta vaikuttaa jopa kuluttajien käyttäytymiseen. Esimerkiksi matkustamista, sijoittamista pörssiin tai merkittävien isojen hankintojen tekemistä vältellään. Uskomus epäonnesta on syvällä, mutta sitä myös murretaan. ”Suomalaiset hauskat merkkipäivät” -listan mukaan syyskuun 13. vietetään ”Uhmaa ennakkoluuloja -päivää”, ”Positiivisen ajattelun päivää” sekä ”Syytä jotakuta muuta -päivää”.

Lauttasaari-Seura ei tarjoa tapahtumia syyskuun 13. päivä, mutta syyskuussa kylläkin. 21.9. nautitaan ilmastoruokatapahtumasta Lapinlahden lähteellä ja 23.9. vietetään Lauttasaaren autotonta päivää. Myös Walk Laru tulee taas. Ota Lauttasaari-Seuran some, Lauttasaari-lehti ja muutkin kanavat seurantaan, niin pysyt ajan tasalla Seuran tapahtumista.

Mukavaa syksyä!

Nina Lukkari , Lauttasaari-Seuran puheenjohtaja

Lauttasaari.fi
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.