Pääkirjoitus: Yhteisvoimin kehittämään Lauttasaaren merellisyyttä

Veneentekijäntien veneilyalan klusteri on osa Lauttasaaren ominaislaatua.

Kaupunkiympäristölautakunta on tehnyt ehdotuksensa toimialan talousarvioksi ensi vuodelle ja taloussuunnitelmaksi vuosille 2024–2026. Ensi vuonna toimialan painopisteinä ovat kaupungin kasvun edellytysten luominen, energiatehokkuuden parantaminen, uusiutuvan energian käytön lisääminen, luonnon monimuotoisuuden turvaaminen sekä kaupunkilais- ja asiakaskokemuksen parantaminen.

Painopistetoiminnoille on asetettu sitovat tavoitteet ja mittarit. Ilmastovastuu- ja luonnonsuojelutavoite saavutetaan viidellä uudella luonnonsuojelualue-esityksellä ja viherpinta-alan nettolisäyksellä. Kasvu- ja asuntotuotantotavoite on kaavoittaa ensi vuonna asuntoja varten vähintään 400 000 kerrosneliömetriä kaupungin omistamalle maalle.

Mittareissa on suuri epäsuhta painopisteiden välillä. Ilmiselvää on, että tärkeintä on rakentaminen, 8 000 uuden asunnon rakentamisen aloittaminen vuonna 2024. Tasapainoinen kehittäminen vaatisi, että kaikkien painopistealueiden mittarit olisivat yhtä tarkkoja ja vahvoja. Rakennettuja, arvokkaita luontoalueita ei saada palautettua. Kaupungin pitäisi ottaa käyttöön taloudellinen mittari, jolla seurataan viheralueista saatavia hyötyjä euromääräisinä. Tietoa siihen on riittävästi.

Talousarvioesityksessä on varattu rahaa Lauttasaareen muun muassa terveyskeskuksen ja ruotsinkielisen peruskoulun kunnostamiselle. Koivusaaren rakentaminenkin on luvuissa esillä. Ruoppaukset ja täytöt pyritään käynnistämään taloussuunnitelmakaudella, puistorakentaminen 2030-luvulla.

Helsingin merellisen strategian johtaminen siirtyy kaupungin kansliasta kaupunkiympäristön toimialalle. Hankkeelle on palkattu vastuuhenkilö. Strategian yksi tavoite on merellisten palvelujen ja virkistysmahdollisuuksien edistäminen. Strategiaan tulee ehdottomasti sisällyttää veneilyklusterin ja sen yritysten toimintaedellytysten turvaaminen Lauttasaaressa. Saarelaisten ja yritysten toiveet on syytä saattaa nopeasti hankkeen tietoon.

Katri Penttinen

Lauttasaari-Seuran kaupunkiympäristötyöryhmän puheenjohtaja