Päivi Litmanen-Peitsala on vuoden lauttasaarelainen 2015

Päivi Litmanen-Peitsala on vuoden lauttasaarelainen 2015. (Kuva: Katja Pesonen)

Vuoden lauttasaarelainen on Päivi Litmanen-Peitsala, joka tunnetaan aktiivisena osallistujana, vaikuttajana ja toiminnan käynnistäjänä. Onnittelut Päiville!

Viime kesänä Litmanen-Peitsala organisoi Lauttasaaressa luonnolle haitallisen espanjansiruetanan keräystalkoot, joihin osallistui kymmenittäin ihmisiä. Siruetanat vietiin kokeiluluonteisesti Korkeasaareen eläinten ruuaksi.

Parhaillaan vuoden lauttasaarelainen on kokoamassa projektijoukkoa, jotta kahteen Länsiväylän alittavaan tunneliin saataisiin taidetta ja valoa.

”Lauttasaaressa on kaksi Länsiväylän alittavaa tunnelia. Toinen niistä Lauttasaaren liikuntapuiston, siis Pyrkän kentän pääväylällä. Kenttää käyttävät lauttasaarelaisten lisäksi myös muualta tulevat. He eivät arvaa, että pian tunnelin jälkeen voi olla lapsia tiellä. Entäpä jos tunnelissa olisi taidetta, joka kertoo lapsista, liikunnasta ilosta ja Lauttasaaresta”, ehdottaa Litmanen-Peitsala.

Litmanen-Peitsala tunnetaan myös aktiivisena some-keskustelijana, joka on osallistunut erityisesti kaupunkisuunnittelusta ja kaavoituksesta käytävään keskusteluun.

Ammatikseen Litmanen-Peitsala on viestinnän suunnittelija kirjastot.fi:ssä.

 

Lauttasaari.fi
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.