
Katri Penttinen, Kari Jäntti, Pekka Sauri ja Ari Kajander tutkimassa Koivusaaren metrotyömaata. (Kuva: Katja Pesonen)
Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri oli Lauttasaari-Seuran vieraana 4. kesäkuuta. Onnistuneen vierailun aikana puhuttiin niistä lauttasaarelaisten huolenaiheista, jotka liittyvät Saurin tehtäväkenttään.
Esillä olivat muun muassa Koivusaaren metroaseman itäisen sisäänkäynnin hankalat kulkuyhteydet. Alueelle johtavat tiet ovat erittäin jyrkät Länsiväylän molemmin puolin. Asemalle ei ole tulossa lainkaan liityntäliikennettä, joten varsinkin vanhuksille kulku asemalle on erittäin vaikeaa.
Takaniemen lähistöllä käytiin toteamassa valaistuksen puutteet, jotka hankaloittavat alueen suositun kävelyreitin käyttöä pimeänä vuodenaikana. Vierailun aikana käytiin myös Heikkilänaukiolla, jossa liikennejärjestelyt eivät nyt toimi. Seuran mielestä alueesta olisi mahdollisuus tehdä viihtyisä tori.
Tapaaminen sujui hyvässä hengessä. Paljastui, että Sauri on asunut elämänsä ensimmäiset viisi vuotta Isokaarella, käynyt lähintä päiväkotia ja oppinut uimaan Kasinonrannassa. Vierailu nostikin hänelle mieleen paljon hyviä muistoja.
Pekka Sauri totesi, että tällainen vierailu on hyvä tapa toimia. “Paikan päällä asioista saa aivan toisenlaisen kuvan kuin papereista”, hän totesi.
Sauri lupasi selvittää mahdollisuuksia toteuttaa Seuran tekemiä ehdotuksia. Heikkilänaukiolla hän kaipasi Seuralta selkeitä toiveita, millaiseksi aukiota haluttaisiin kehittää. Jos sinulla on hyvä ideoita ja toiveita aukion kehittämiseksi, lähetä viestiä Seuralle tämän sivuston yhteydenottolomakkeella http://lauttasaari.fi/ota-yhteytta

Sauri vietiin kävelylle Takaniemen vierestä kulkevalle suositulle lenkkireitille, jonka varrelta puuttuu valaistus. Vasemmalta Ari Kajander, Ville Elomaa, Pekka Sauri ja Katri Penttinen. (Kuva: Katja Pesonen)