Lauttasaari-Seura

Rantapelastajat saapuivat Kassarille

Kasinonranta on kerännyt jo helteestä nauttijoita. Rantapelastajatkin tulivat. (Kuva: Pete Suhonen)

Rantapelastajat ovat aloittaneet työt Kasinonrannalla maanantaina 7. kesäkuuta, mikä tarkoittaa sitä, että kesä ja uimakausi ovat virallisesti täällä. Kerrallaan heitä on paikalla yhdestä kolmeen, joka päivä kello 10-18.

Ihmiset ovat syleilleet helteitä täysin rinnoin.

”Rannalla on ollut hyvin vilkasta jo ensimmäisellä viikolla. Parhaimmilaan on käynyt yhden päivän aikana jopa tuhat ihmistä”, arvioi rantapelastaja Ellimari Paunio.

Merivesi on ollut useamman päivän ajan noin 16 plusastetta ja saattaa Paunion mukaan vielä pysyä samoissa lukemissa jonkin aikaa, ilmoista toki riippuen.

KP

Lauttasaari.fi
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.