Lauttasaari-Seura

Ravintola Ariana avasi Itälahdenkadulle – lounaan hännät mukaan kuudella eurolla

Arianan lounaalla vuorottelevat eri maiden maut.

Itälahdenkadulle, ravintola Mitran entisiin tiloihin, on avannut ravintola Ariana.

Ariana toimii ainakin aluksi vain lounas- ja tilausravintolana. Arianan ideana on tarjota joka päivä lounaan perusvaihtoehtojen lisäksi ruokaa eri maista.

”Välillä kiinalaista, välillä intialaista, välillä keskieurooppalaista”, ravintoloitsija Suliman Kuhistoni, 23, kertoo. Arianassa eläkeläiset nauttivat lounaan kaksi euroa muita asiakkaita edullisemmin.

Ravintolan erikoisuus on lounasajan jälkeinen tarjous. Noutopöytään jääneestä ruuasta voi hakea mukaansa annoksen kuuden euron hintaan kello 14.30–15. Yksityistilaisuuksiin Ariana tarjoaa ravintolan sisustuspalvelun.

Ravintola Ariana, Itälahdenkatu 27.

PS

Lauttasaari.fi
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.