Roskien perään soutaen – uusi Itämeri-soutuvene saapui Lauttasaareen

Itämeri-veneellä voi nauttia kauniista kesäpäivästä aaltojen helmassa ja tehdä samalla merelle hyviä tekoja.

Uusi Itämerisoutuvene saapui Lauttasaareen. Laguunin pisteeltä Kasinonrannasta saa vuokrattua ilmaiseksi veneen, jolla voi sekä nauttia merestä että onkia metalliromua merenpohjasta. (Kuva: Itämeri Plogging ry)

TEKSTI Katja Pesonen

Lauttasaarelaiset pääsevät nyt yhdistämään ulkoilun, merellä liikkumisen ja ympäristöteon. Itämeri Plogging ry on tuonut saarelle maksuttomasti käytettävän soutuveneen, jonka avulla kuka tahansa voi kerätä roskia merestä ja rannoilta.

Yhdistyksen puheenjohtaja ja Vesiurheilukeskus Laguunin toimitusjohtaja Juuso Tilaeus kertoo toiminnan juurten ulottuvan vuoteen 2019. Tuolloin hän ja kaksi muuta tekivät maailmanennätyksen leijasurffaamalla Tukholmasta Suomeen. He olivat puhumassa saavutuksestaan MTV3:ssa, jossa tapasivat Itämeren suojeluun omistautuneen John Nurmisen säätiön perustajan Juha Nurmisen ja alkoivat keskustella siitä, voisivatko he yhdessä tehdä jotain Itämeren hyväksi.

”Samana syksynä järjestimme siivousretken lähisaarille. Löysimme luonnosta järkyttävän määrän roskaa, ja siitä heräsi kysymys, mitä asialle voisi tehdä”, sanoo Tilaeus.

Seuraavana kesänä Laguuni alkoi tarjota kajakkeja maksutta käyttöön sillä ajatuksella, että ihmiset voisivat liikkua vesillä ja kerätä samalla vastaan tulevat roskat. Konsepti sai innostuneen vastaanoton.

”Huomasimme, että ihmiset haluavat tehdä konkreettisia tekoja ympäristön hyväksi. Roskia löytyi paljon, ja samalla päästiin nauttimaan meriluonnosta.”

Ilmaista kivaa

Toiminta on vuosien aikana laajentunut pitkin rannikkoa yhteistyökumppaneiden avulla, ja Itämeri Plogging ry perustettiin 2023 jatkamaan hanketta. Tänä vuonna käyttöön on tullut uusi toimintamalli: erityisesti siivouskäyttöön varustellut soutuveneet. Lauttasaaren vene on yksi kolmesta Helsinkiin sijoitetusta Itämerisoutuveneestä.

”Soutuvene on kajakkia saavutettavampi. Kyytiin voi ottaa lapsia mukaan, ja vene soveltuu myös niille, joille kajakki ei ole mahdollinen vaihtoehto”, Tilaeus sanoo.

Veneistä löytyy pelastusliivit, siivouspihdit, roskapusseja sekä kalastusmagneetti. Magneetti heitetään mereen kuin onki ja veneen lipuessa se kerää mukaansa metallijätettä.

”Se tekee siivouksesta vähän aarteenetsinnän kaltaista. Koskaan ei tiedä, mitä pohjasta löytyy”, Tilaeus kertoo.

Voimakkaan magneetin nostokyky on jopa 500 kiloa. Sillä siis pystyisi periaatteessa kiskomaan pohjasta polkypyöränkin, jos haba vain kestää. Tilaeuksen mukaan pyörä ei ole edes mikään yllättävä löytö. Toinen nykypäivän vitsaus meren pohjassa on häneen mukaansa sähköpotkulauta.

”Monet yllättyisivät tietäessään, kuinka yleistä on, että ihmiset heittävät niitäkin mereen. Niitä löytyy todella paljon.”

Veneen käyttö on käyttäjille täysin maksutonta. Vene varataan verkkosivujen kautta enintään kolmeksi tunniksi kerrallaan, minkä jälkeen käyttäjä voi lähteä vesille omatoimisesti. Vene ja tarvikkeet löytyvät Laguunin Kasinonrannan pisteeltä. Sinne voi tuoda myös kerätyt roskat, joille pisteellä on lajitteluastiat. Metallijäte toimitetaan kierrätykseen, mutta muoviroskan hyödyntäminen on edelleen haastavaa.

”Valitettavasti merestä kerättyjä muoveja ei yleensä voida kierrättää materiaalina, vaan ne päätyvät energiakäyttöön”, Tilaeus kertoo.

Lauttasaaren Itämerisoutuvene otettiin käyttöön Maailman merien päivänä 8. kesäkuuta. Hanke jatkuu aina 27. elokuuta vietettävään Itämeripäivään saakka.

”Magneetilla ei puhdisteta koko merta, mutta tämän tavoitteena on, että ihmiset viettäisivät aikaa merellä ja samalla kiinnittäisivät huomiota siihen, millaisessa kunnossa lähivesistömme ovat. Jokainen kerätty roska on askel puhtaamman Itämeren puolesta”, Tilaeus sanoo.

Itämeriveneen voi varata osoitteesta itamerivene.fi