TEKSTI Katja Pesonen
Osoitteeseen Lauttasaarentie 5 on avautunut Family Hot Pot Mart, joka hemmottelee aasialaisen ruuan rakastajia. Yrittäjä Renjie Lin on kehittänyt mielenkiintoisen konseptin: liikkeestä saa ainekset oman keiton kokoamiseen. Sen lisäksi myynnissä on aasialaisia elintarvikkeita.
Kaupasta saa siis valikoida omat keittoainekset ja viedä ne kotiin kokattavaksi. Tarjolla on erilaisia valmisliemiä, joihin voi valita mieleisensä lihan Black Anguksesta ulkofileeseen, mustekalaan ja entrecôteeseen tai kasviksia ja tofua. Höysteeksi voi napata vaikkapa nuudeleita, riisiä, vermiselliä.
”Suomessa on talvella kylmä, joten haluan, että keittomme lämmittävät ihmisten sydämiä”, kertoo Lin.
Liha tulee paikallisilta tuottajilta. Lin pilkkoo lihan itse ja pakastaa. Family Hot Potissa on myös korealaisia makumaailmoja sekä japanilaista, thaimaalaista ja vietnamilaista tulossa.
Renjie Lin toimi aikaisemmin oppaana muun muassa Lapissa ja töiden loppuessa hän päätti toteuttaa pitkään mielessä hautuneen ajatuksen omasta liikkeestä.
”Päätimme tulla Lauttasaareen, sillä tiesimme Lauttasaarelaisten pitävän aasialaisesta ruuasta ja tuntevan hyvin maanosan makuja.”