TEKSTI Pete Suhonen
Ruukinlahdenpuiston suunnitelma nostatti vilkkaan keskustelun Myllykallion koulun ruokalassa tänään. Paikalle kaupungin esitystä kuulemaan oli saapunut kolmisenkymmentä asukasta.
Suunnitelman mukaan Ruukinlahdenpuiston koilliskulmalle sijoitettaisiin koira-aitaus, keskelle jäisi puistoa, länsireunalle perustettaisiin hiekkatekonurmikenttä ja lumen vastaanottopaikka. Suunnitelmaa esitteli muun muassa projektinjohtaja Camilla Lindroth-Vanhala.
Sävyisästi alkanut tilaisuus nostatti pian hieman lämpöäkin, kun keskustelu kääntyi suunnitelmasta puuttuvaan kuplahalliin. Jos lumenvastaanottopaikka estää kuplan sijoittamisen Ruukinlahden puistoon, lapset ja nuoret häviävät, oli asukkaiden selvin palaute suunnitelmasta. Myllykallion koulun oppilaiden liikenneturvallisuus heikkenee lumenajoliikenteen vuoksi, eikä talvi-aikaiseen jalkapalloharrastukseen tule helpotusta vaan sadat jalkapallojuniorit joutuvat edelleen päivittäin matkustamaan pois saarelta.
Kolmen lähiasukkaan puheenvuoroissa kuplahalli tyrmättiin muun muassa sen tuoman autoliikenteen ja ulkonäköseikkojen takia. Kuplaa pidettiin ainoastaan yhden asukasryhmän, eli lasten ja nuorten palvelemisena. Puiston luontoarvot lintuineen ja perhosineen tuotiin esiin.
PPJ:n edustaja ja Lauttasaaren ala-asteen koulun johtokunnan puheenjohtaja Hannu Rosokivi muistutti, että kupla palvelisi ennen kaikkea lauttasaarelaisia jalkapalloilijoita ja näin ollen autoliikenne tuskin olisi mittavaa. PPJ on valmis tuomaan talvikuplan saarelle omalla kustannuksellaan. Lasten ja nuorten sisäliikuntaharrastusten tukemista talvi-aikana pidettiin ensiarvoisen tärkeänä. Myös koripalloseura ToPoLa, jossa on 500 junioria, ryhmittyi puheenjohtajansa Jyri Sarasteen sanoin puoltamaan kuplahallia saarelle.
Kaupungin edustajilta penättiin asukaspuheenvuoroissa syytä siihen, miksi kuplaa ei saa puistoon. Useamman kerran kaupungin edustajat viittasivat voimassaolevaan kaavaan, jossa Ruukinlahdenpuisto on puistoaluetta. Selvää vastausta siihen, miksi kaupunki ei ole valmis tekemään kaavamuutosta omalla maallaan, ei saatu. Monissa puheenvuoroissa puistoa pidettiin lumensijoituspaikkana mahdottomana Myllykallion koulun lähes tuhannen oppilaan liikenneturvallisuuden vuoksi.
Saarelta valituista kaupunginvaltuutetuista koululla nähtiin kaupunkiympäristölautakunnan jäsen Sirpa Asko-Seljavaara (kok.), joka vaati kuplaa saarelle. “Jos sitä ei saa Ruukinlahdenpuistoon, kaupungin tulee esittää saarelta paikka, jonne sen saa varmasti sijoittaa.”