TEKSTI Katja Pesonen
Keväällä 2019 käynnistynyt Satakolkyt-kampanja on saanut Lauttasaarelaiset liikkeelle rantoja siivoamaan. Tällä hetkellä suurin osa saaren rannoista on siivottu, mutta vielä riittää rantaviivaa. Vapaina ovat esimerkiksi Koivusaaren ja Katajaharjun rannat sekä Länsiulapanniemen kärki.
Satakolkyt-kampanjan idean panivat alulle helsinkiläiset nuoret, jotka olivat huolestuneita luonnon roskaamisesta. Kampanjalla on nettisivut, joissa on interaktiivinen siivouskartta. Kartalta voi kuka tahansa varata pätkät rantaa ja lähteä siivousretkelle. Rannan väri muuttuu kartalla punaisesta vihreäksi, kun sen ilmoittaa siivotuksi. Halutessaan siivooja voi merkitä nimensä näkyville kyseisen rannan kohdalle. Kartasta näkyy, että siivoamassa ovat olleet muun muassa Koillisväylä 15:sta asukkaat, Retkiryhmä ja Vattuniemen ala-asteen koulun 5 B ja 5 A luokat.
Lauttasaaren kirjastosta saa roskapihdit ja roskapussit. Siivouskampanja jatkuu vuoteen 2021 asti, mutta rannat on siivottava joka vuosi uudestaan, osa useampaankin kertaan vuodessa. Tavoitteena oli siivota talkoovoimin koko Helsingin rantaviivan pituuden verran eli 130 kilometriä. Nyt siivottua rantaa on jo 144 kilometriä.
Kartta löytyy kampanjan nettisivuilta.