Seura kiirehtii uusia koulutiloja saarelle

Lauttasaari-Seura on kääntynyt Helsingin valtuustoryhmien ja opetuslautakunnan puoleen, jotta alueelle saataisiin asialliset ja riittävät koulutilat mahdollisimman pian.

Seura toteaa, että alueen koulutilanne on kestämätön. Tilojen vajaus on jatkunut jo vuosia ja pahenee. “Ratkaisua ei enää voi siirtää. Saarelle tarvitaan ehdottomasti uusi toimiva koulurakennus mahdollisimman pian, mieluiten Vattuniemen lähistölle”, painottaa seura kirjeessään.

Lauttasaaressa rakennetaan jatkuvasti kovaa vauhtia, eikä rakentamiselle näy loppua. Vaikka kasvuvauhti on ollut tiedossa ja ennustettavissa, uusia koulutiloja ei ole saatu saarelle. Lauttasaaren suomenkielisellä ala-asteella on tänä lukuvuonna 809 oppilasta. Koulu on Suomen suurin ala-aste. Suomenkielisen ala-asteen oppilaista 653 on sijoitettu Myllykallion kouluun ja 156 Pajalahden kouluun.  Pajalahden koulutiloissa opiskelee lisäksi noin 200 ruotsinkielistä ala-asteen oppilasta.

“Myllykallion koulun oppilaista yli kolmasosa on nyt sijoitettu parakeihin. Molemmat saaren koulurakennukset ovat vanhoja (1930- ja 1950-luvuilta), ja vaativat lähivuosina peruskorjauksen”, seura toteaa.

Kaupungin ennusteiden mukaan alakoululaisten määrä alueella kasvaa vuoteen 2024 mennessä noin 500:llä oppilaalla, siis joka vuosi tarvittaisiin kaksi uutta luokkatilaa.

Seura korostaa, että oppilaiden liikunta- ja ruokailutilat ovat käyneet täysin riittämättömiksi. Voimistelutunneilla joudutaan menemään erilaisiin lainatiloihin jopa kilometrin päähän. Myös käsityötiloista on puute.

“Parakit lohkaisevat nyt suuren osan Myllykallion koulun piha-alueesta. Koululla levottomuus on vanhempien mukaan lisääntynyt. Piha on liian ahdas välitunneille. Parakkien myötä se on tullut sokkeloiseksi ja vaikeasti valvottavaksi”, seura toteaa.

Lauttasaari-Seura vetoaa valtuustoryhmiin: “Kaupungin opetustoimi tarvitsee nyt riittävästi rahaa, jotta koulutilat saadaan asianmukaisiksi.”