Lauttasaari-Seura

Suomenkielinen ala-aste keskittyy Myllykalliolle

Suomenkielinen opetus Pajalahden alakoulussa on loppumassa tähän kevääseen, ja koko koulurakennus siirtyy ruotsinkielisten oppilaiden käyttöön. Pajalahden koulussa on nyt ollut suomenkielisiä ykkös- ja kakkosluokkia.

Ensi syksynä kaikki saaren suomenkieliset alakoululaiset aloittavat Myllykallion koulussa. Osa oppilaista sijoittuu Myllykallion koulun vanhaan päärakennukseen, osa pihalla oleviin parakkirakennuksiin ja osa viereiseen Hedengrenin toimistotaloon rakennettaviin lisätiloihin.

Koulun pihalla on odotettavissa suurta ahtautta, sillä alle 500 oppilaalle tarkoitetulla pihalla tulee olemaan yli 800 oppilasta. Lisäksi pihaa pienentävät sinne viime vuosina lisätiloiksi pystytetyt parakit.

Hedengrenin kouluun sijoittuvat oppilaat ruokailevat Hedengrenin tiloissa, mutta syövät saman ruokalistan mukaan kuin muutkin alakoulun oppilaat.

Myllykallion koulussa on ollut pitkään sisäilmaongelmia, joiden vuoksi rakennuksen kolmannen kerroksen ikkunat tarkistetaan ja kunnostetaan. Remontti jatkunee vielä alkusyksyn ajan.

 

Lauttasaari.fi
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.