Lauttasaari-Seura

Suora TV-lähetys Kasinonrannalta sunnuntaina

Kädet multaan -TV-sarja jalkautuu Lauttasaaren paviljonkiin.

Ylen Kädet multaan -puutarhanhoitosarjan sadonkorjuujuhla vietetään Lauttasaaren paviljongissa Kasinonrannassa. Suoraa TV-lähetystä varten ravintolan terassin viereen pystytetään teltta sarjassa esiintyneiden haastatteluja ja live-musiikkia varten.

Sarjan tuotantotiimin paikkavalinta oli riemukas yllätys ravintoloitsija Tommi Leppälälle.

”Tiimi ihastui ravintolamme luonnonkauniiseen sijaintiin, erityisesti terassiimme, jonka läpi kasvavat komeat puut.”

Harva tietää, että Lauttasaaren paviljongilla on oma kaupunkipuutarhansakin, jossa kasvaa muun muassa kesäkurpitsaa ja avomaankurkkua. Osa sen sadosta on kuitenkin syöty parempiin suihin jo aikaa sitten. ”Linnut ovat ehtineet herkutella marjapensaat tyhjiksi”, Leppälä kertoo.

Kädet mullassa Ylen TV1-kanavalla sekä Kasinonrannalla sunnuntaina 29.8. kello 18.15–19.15.

PS

 

 

 

 

 

Lauttasaari.fi
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.