Lauttasaari-Seura

Tonneittain hävikkiruokaa hyödyksi

Kauppias Stina Olander kertoo, että hävikkiä vähennetään hyvällä suunnittelulla ja ennakoinnilla. Aina ei kuitenkaan voi tietää ruuan menekkiä: ”Kesken ei saa loppua, mutta ylikään ei saa jäädä. Se on haasteellista.” (Kuva: Katja Pesonen)

TEKSTI Katja Pesonen

Yritykset panostavat entistä enemmän hävikkiruuan vähentämiseen ja hyödyntämiseen, ja sitä vähentämään on keksitty niin hyväntekeväisyyskeräyksiä kuin kännykkäsovelluksia. Lauttasaari-lehden tekemässä kauppojen hävikkiruokagallupissa kävi ilmi, että saaren kahdeksan ruokakaupan elintarvikkeista hävikkiä muodostuu varovaisesti arvioiden vajaa viisi tonnia kuukaudessa. Esimerkiksi suuremmissa kaupoissa, kuten S-Marketeissa ja Lauttiksen K-Kaupassa hävikkiä tulee noin kaksisataa kiloa viikossa. Merkittävin hävikki tulee tuoretuotteista, kuten hedelmistä, vihanneksista ja leivästä.

Saaren kaupat ovat satsanneet hävikkiruuan vähentämiseen. Lauttiksen S-Marketin apulaispäällikkö Keijo Lahtinen kertoo eri seurakuntien hakevan heiltä hedelmiä, vihanneksia ja leipiä kerran viikossa.

”Lihaa ei mene hukkaan oikeastaan lainkaan. Kala pyörii meillä hyvin, ja kun lihat ovat menneet 30 prosentin alennukseen, laitamme ne kello 21 jälkeen myyntiin 60 prosentin alennuksella. Monet käyvätkin ostoksilla yhdeksän jälkeen varta vasten niitä ostamassa ja yleensä kaikki alennusliha menee kaupaksi.”

Lauttiksen K-Market Westbestin lihatiskivastaava Juuso Haltsonen sanoo hävikin olevan heillä tasaista kaikissa tuoteryhmissä. Toisin kuin monissa muissa kaupoissa heillä myös hedelmien kierto on suuri eli se, mikä on esillä on yleensä iltaan mennessä ostettu.

”Lihaa joskus menee roskiin, mutta yritämme reagoida siihen laittamalla alennuksia. Hävikkiruuasta meillä menee silti arviolta jopa 99 prosenttia hyväntekeväisyyteen. Herttoniemen seurakunta käy hakemassa meiltä ruokaa päivittäin ja jakaa sen Myllypurossa tarvitsijoille. Jätepuristimeen tai biojätteisiin menee ruokaa siis todella vähän”, kertoo Haltsonen.

 

Vattuniemen K-Supermarket Lauttasaaresta suurin osa hävikkiruuasta menee ruoka-apuun ja Vattuniemen S-Marketista hävikkiä hakevat eri hyväntekeväisyystahot kesäisin. Lauttasaaren Lidlissä ei mene ruokaa hyväntekeväisyyteen, monista muista Lidleistä kyllä.

Kauppias Stina Olander pitää kolmea kauppaa, K-Market Oliivia, Herkkulauttaa ja Isokaarta. Häneltä hävikkiruokaa hakee kerran viikossa pääasiassa Lauttasaaren seurakunta, joka käyttää sitä esimerkiksi Larun Olohuoneessa.

”Mielelläni antaisin enemmänkin hävikkiä eteenpäin, mutta se on logistiikkakysymys. Meillä ei ole resursseja kuljettaa ruokaa kaupasta toisaalle itse eli se olisi tultava hakemaan meiltä”, hän sanoo ja lisää ottavansa yhteistyötarjouksia vastaan.