Lauttasaari-Seura

Uimahalli auennee syyskuussa

Syyskuussa pääsee ehkä uimahalliin.

Lauttasaaren yhteiskoulun uimahalli on ollut kiinni koronatilanteen vuoksi pitkään, mutta näillä näkymin se avaa ovensa jälleen keskiviikkona 1. syyskuuta.

Uimahallin on auki tiistaista torstaihin kello 16.30-21, perjantaisin kello 18-21 ja lauantaisin kello 7.30-16.30. Uintiaika päättyy 15 minuuttia ennen sulkemisaikaa, sisään pääsee vielä 45 minuuttia ennen sulkemista. Aikuisten kertalippu on kuusi euroa, lasten 3,50 euroa.

Lykki seuraa koronaohjeistuksia, joten muutoksia voi vielä tulla. Päivittyvää tietoa uimahallin aukeamisesta voi seurata Lykin nettisivuilta.

KP

Lauttasaari.fi
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.