Lauttasaari-Seura

Uiva! viikonloppuna HSK:n satamassa – yli 300 venettä esillä

 Uiva! ja unelmat kuuluvat Lauttasaaren loppukesään. Kuva: Finnboat.

Venenäyttely Uiva! tuo yli 300 venettä Vattuniemeen, HSK:n rantaan.

Veneet löytyvät laitureilta, ja yli hehtaarin kokoisella messualueella on kaupan laaja valikoima veneilyyn liittyviä varusteita sekä  monen sortin katuruokaa. Alueella myös tapahtuu paljon.

Vuosien myötä Uiva! on kasvanut koko perheen kesämessuksi. Esimerkiksi Suomen Purjehdus ja Veneilyn lastenmaailmassa perheen pienimmät voivat tutustua purjehdukseen ja veneilyyn liikunnallisten aktiviteettien kautta.

Suomen suurin uiva venenäyttely on auki torstaina ja perjantaina kello 12–20, lauantaina ja sunnuntaina kello 10–18.

Pääsyliput: aikuiset 16 e, lapset 6 e. Ennakkoon ostettuna 2 e edullisemmin.

PS

Lauttasaari.fi
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.