Lauttasaari-Seura

Uusien koronatartuntojen määrä kääntyi taas kasvuun

Helsingin ja Lauttasaaren koronatilanne synkkeni. (Kuvituskuva)

TEKSTI Pete Suhonen

Uusien koronavirustartuntojen määrä on kääntynyt taas kasvuun Lauttasaaressa.

11.–24.2. välisellä ajanjaksolla Lauttasaaresta löytyi 34 uutta koronavirustartuntaa. Tartunnoista 28 oli postinumeroalueella 00200 ja kuusi Vattuniemessä (00210). Tieto käy ilmi tämän päiväisestä Helsingin koronavirustilannekatsauksesta.

Taudin ilmaantuvuusluku Lauttasaaressa oli 138 ja Helsingissä 284. Ilmaantuvuusluvulla tarkoitetaan uusien tartuntojen määrää 100 000 asukasta kohti kahden viikon aikana. Edellisellä kahden viikon jaksolla Lauttasaaresta löytyi 21 tartuntaa, ilmaantuvuusluku oli silloin 85.

Tuorein tieto koulujen, oppilaitosten ja päiväkotien tartuntatilanteesta on ajanjaksolta 8.-14.2. Sen mukaan Päiväkoti Merestä löytyi yksi tartunta. Virukselle altistuneita oli 26.

Kaikkiaan Lauttasaaressa on todettu 342 koronavirustartuntaa, niistä 234 postinumeroalueella 00200 ja 108 Vattuniemessä.

Tautiin on menehtynyt 266 helsinkiläistä.

Lauttasaari.fi
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.