Uusien koronatartuntojen määrä nopeassa kasvussa Lauttasaaressa

12-vuotiaat ja sitä vanhemmat saavat koronarokotuksen ensimmäisen ja toisen annoksen ilman ajanvarausta.

Uusien koronavirustartuntojen määrä on kasvanut nopeasti Lauttasaaressa viimeisen neljän viikon aikana.

3.–16. marraskuuta välisellä  ajanjaksolla saarelta löydettiin 47 uutta tartuntaa, kun sitä edellisellä kahden viikon jaksolla tartuntoja kirjattiin 25.  Ajanjaksolla 7.–20.10. saarelta löytyi vain yhdeksän uutta tartuntaa.

Tuoreimman kahden viikon jakson tartunnoista 27 osui 00200-postinumeroalueelle ja 20 Vattuniemeen eli 00210-alueelle. Taudin ilmaantuvuus Lauttasaaressa oli tarkastelujaksolla jonkin verran alhaisempi kuin koko Helsingissä keskimäärin. Lauttasaaressa uusia tartuntoja 100 000 asukasta kohden oli 190, koko Helsingissä 299.

Koronavirustautiin on menehtynyt kaikkiaan 485 helsinkiläistä. Tiedot käyvät ilmi Helsingin koronavirustilannekatsauksesta.

PS