Lauttasaari-Seura

Vianor lähtee, Atu jää

Vianorin palvelut päättyvät Lauttasaaressa helmikuun lopussa, mutta Atu Product Oy jatkaa toimintaansa Vattuniemessä.

Ekku Uotisen Atu Product Oy tarjoaa rengas- ja akkupalveluita autonhuollon lisäksi. Kuva: Uno Gahmberg

Vianor muuttaa Espoon Suomenojalle. Kuva: Uno Gahmberg

TEKSTI Uno Gahmberg

Lauttasaaressa vuodesta 2013 lähtien toiminut Vianor muuttaa Espoon Suomenojalle. Autohuolto- ja rengashotellipalveluita ei siten löydy saarelta enää helmikuun lopun jälkeen. Tilanne on lauttasaarelaisille harmittava.

”Suomenojalta löytyi toimivammat liiketilat. Lauttasaaressa on ollut aika ahdasta niin sisätiloissa kuin myös ulkona. Parkkitilan rajallisuus konkretisoituu aina rengassesongin aikana”, Vianor Oy:n toimitusjohtaja Teemu Tuuri perusteli muuttoa.

Liiketoiminta siirtyy henkilöstöineen Espooseen maaliskuun aikana. Lauttasaaren Vianor on viimeistä päivää auki 28. helmikuuta.

Millaista palautetta olette saaneet muutostanne?

”Yleistä harmittelua Vianorin lähtemisestä Lauttasaaresta. Haluamme kuitenkin toivottaa kaikki asiakkaat tervetulleiksi Suomenojan palvelupisteeseen. Maaliskuun lopussa siellä juhlitaan avajaisia”, Tuuri kertoi.

Saaren autohuolto Ekkun käsissä

Vielä muutama vuosi sitten Lauttasaaressa oli useita eri autohuoltoja, mutta nyt jäljelle jää vain Atu Product Oy, joka tunnetaan myös nimellä Autopalvelut Lauttasaari. Ekku Uotinen on vuodesta 1982 lähtien pitänyt saarelaisten autoista huolta.

”Minun tietääkseni olemme pian ainoa autohuolto täällä Vianorin muuton jälkeen”, Lauttasaaressa asuva Uotinen pohti.

”Tarjoamme laadukasta huoltoa pitkällä kokemuksella, rengashotelleista korjauksiin. Vastaamme mahdollisimman nopeasti soittoihin ja pyrimme auttamaan kaikenlaisissa haasteissa.”

Kirjoittaja on Lauttasaari-lehden TET-harjoittelija

Lauttasaari.fi
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.