Lauttasaari-Seura

Yli 3 000 uutta asukasta Vattuniemeen

Vattuniemen keskuksen suunnittelualue.

Vattuniemen keskuksen asemakaavan muutoksen luonnos on valmistunut. Kaupunki tavoittelee Vattuniemeen noin 3 250 uutta asukasta.

Alueen keskeisissä osissa tavoitteena on yritystoiminnan turvaaminen siten, että tonttien rakentamisen määrästä edellytetään vähintään neljännes rakennettavaksi toimisto- ja liiketilakäyttöön.

Kaava-alueelle olisi mahdollista sijoittaa noin 2 000 työpaikkaa. Suunnittelualueella sijaitsevien nykyisten työpaikkojen määrää kaupungin tiedote ei kerro.

Pelkästään Vattuniemen ja Koivusaaren suunnitelmat nostaisivat Lauttasaaren väkiluvun 33 000 asukkaaseen. Lauttasaaressa on tällä hetkellä 24 800 asukasta.

Luonnosaineisto on esillä 28.5. alkaen osoitteessa hel.fi/suunnitelmat. Luonnosta voi kommentoida 17.6. asti.

PS

Lauttasaari.fi
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.