Vuonna 2008 ja 2009 syntyneet 17-vuotiaat pojat ovat myöntäneet sytyttäneensä I-Bike-pyöräliikkeen Pajalahdentiellä maaliskuun alussa. Tekijät ovat saaneet tai heille on tarjottu rahaa tuhotyöstään.
Tutkintavankeudessa olevilla epäillyillä on nuorisorikostaustaa.
Yleisradion mukaan poliisilla on tällä hetkellä kuusi epäiltyä, joiden epäillään osallistuneen tekoon eri rooleissa. Nyt vangittuna on tekijöiden lisäksi kolmas henkilö, 18-vuotias mies. Poliisin mukaan tuhopolton tilaaja on todennäköisesti ulkomailla.
Tilaajan motiivi on yhä epäselvä. Myös poliittista vaikutinta tutkitaan.
”Kaikki tutkintalinjat ovat auki”, tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Masi Puolakka kertoi Yleisradiolle viime viikolla.
Tuhoutuneen pyöräliikkeen osoitteessa on toiminut myös Ukrainaa tukeva Your Finnish Friends -yhdistys. Yhdistyksessä toimivaa liikkeen omistajaa ei epäillä mistään.
Lue myös Lauttasaari-lehden ensijuttu palosta.
PS

