TEKSTI ja KUVA Katja Pesonen
Lauttasaari-päivä näyttää ulospäin rennolta kyläjuhlalta. Todellisuudessa sen taustalla pyörii lähes vuoden mittainen projekti, jossa on mukana kymmeniä vapaaehtoisia ja työntekijöitä.
Lauttasaari-Seuran toiminnanjohtaja Elisa Julin vetää tapahtuman järjestelyjä ensimmäistä kertaa.
“Meillä on pienempi koordinaatioryhmä ja sen rinnalla vapaaehtoisista koostuva työryhmä. Lisäksi itse tapahtumapäivänä mukana on paljon vapaaehtoisia esimerkiksi ohjaamassa liikennettä, neuvomassa myyjiä ja pitämässä huolta siitä, että päivä sujuu hyvin”, hän kertoo.
Pelkästään järjestelyissä on mukana noin parikymmentä ihmistä, ja tapahtumapäivänä joukko kasvaa entisestään.
Lauttasaaren oma kyläjuhla
Vaikka Lauttasaari-päivä on kasvanut vuosien varrella suureksi tapahtumaksi, joka on kerännyt Kasinonrannalle peräti 11 000 kävijää, Julin sanoo, ettei sen tärkein ajatus ole muuttunut.
“Se on ennen kaikkea Lauttasaaren kyläjuhla. Haluamme nostaa esiin paikallisia yhdistyksiä, yrityksiä ja asukkaita. Toki kaikki ovat tervetulleita, mutta tämän tapahtuman sydän on edelleen Lauttasaaressa.”
Julin on syntyperäinen lauttasaarelainen ja käynyt tapahtumassa lapsesta asti. Tapahtuman järjestäminen ensimmäistä kertaa tuntuu vähän vatsanpohjassa, mutta hyvällä tavalla.
“Onhan tämä iso vastuu. Tietysti jännittää ja toivoo, että kaikki menee hyvin. Toisaalta tapahtumalla on niin pitkät perinteet, että sitä ei ole tarvinnut lähteä rakentamaan tyhjästä”, hän hymyilee.
Kuvausseinä ja pakoteltta
Tänä vuonna ohjelmaan on haluttu tuoda uutta tekemistä kaikenikäisille. Yksi niistä on Emmauksen työpaja, jossa vanhoista t-paidoista tehdään kangaskasseja. Halutessaan mukaan voi ottaa myös oman käytöstä poistuneen paidan.
Lauttasaari-Seuran teltalla puolestaan voi ikuistaa päivänsä kukista rakennettavan kuvausseinän edessä. Hävikkikukkakauppa Flowery rakentaa paikalle näyttävän kukkakaaren, joka toimii täydellisenä kesäisenä kuvauspaikkana.
Merelliseen tunnelmaan sopii myös solmukoulu, jossa Hannu “Solmu” Seppänen opettaa erilaisia merimiessolmuja. Luotsitytöt järjestää puolestaan pakoteltan, pakohuonepelien hengessä toteutetun pulmaseikkailun. Kasinonrannalle myös kannustetaan rakentamaan oma hiekkakakku. Kyseessä ei ole kilpailu, vaan yhteinen tempaus, jonka tavoitteena on täyttää ranta vieri viereen rakennetuilla hiekkakakuilla.
Maailmanennätyskin voi syntyä
Lavaohjelmassakin nähdään uutta. Päivän avaa tuttuun tapaan musiikkiopiston puhallinorkesteri, mutta mukana ovat myös Flip Flop -lastenorkesteri sekä taikurikoomikko Tuomas Seikku.
Yksi päivän erikoisimmista ohjelmanumeroista on asahi, jossa tavoitellaan maailmanennätystä. Asahi on Lauttasaaressa kehitetty kehonhuoltomuoto, jota ohjaa viikoittain Kassarilla Yrjö Mähönen. Hän on nyt juhlapäivänä vetämässä asahia kaikille kävijöille. Tarkoituksena on tehdä maailmanennätys osallistujamäärässä. Eikö näyttäisikin mahtavalta, jos Lauttasaari pääsisi ennätysten kirjaan maailman massiivisimmalla asahi-treenillä?
Julin muistuttaa, että asahi sopii kaiken ikäisille ja kaikille kehoille. Rauhalliseen liikuntaan ei myöskään tarvita erillisiä liikuntavaatteita, vaan mukaan voi tulla niillä vaatteilla, jotka sillä hetkellä on päällä.
Illalla tunnelma muuttuu venetsialaisiksi, kun Kasinonrannassa nautitaan livemusiikista ja näyttävästä tulishow’sta. Tänä vuonna efektit toteuttaa Suomen Pyrotekniikka.
Paljon näkymätöntä työtä
Vierailijat näkevät valmiin tapahtuman, mutta sen taakse kätkeytyy valtava määrä käytännön järjestelyjä. Pelastussuunnitelma koostuu kymmenistä sivuista. Lisäksi tarvitaan aluevaraukset, sähköt, bajamajat, tulenkäyttöluvat, liikennejärjestelyt ja lukemattomia muita lupia.
“Kun järjestetään tuhansien ihmisten tapahtumaa, siinä on valtavasti näkymätöntä työtä”, toteaa Julin.
Kun siis tapahtumapäivänä huomaat jonkun opastamassa myyjiä, ohjaamassa liikennettä tai ratkaisemassa viime hetken pulmia, kyseessä on todennäköisesti yksi niistä vapaaehtoisista, joiden ansiosta Lauttasaaren kyläjuhla syntyy vuodesta toiseen.
Katso Lauttasaari-päivän ja venetsialaisten ohjelma täältä.

