Lauttasaari-Seura

Apulaispormestari Razmyar Länsiväylän suunnitelmista: “Volyymiltaan liian suuri, päättäjät vastuussa huomispäivän asukkaille”

Nasima Razmyar alkuvuonna Lauttasaari-Seuran juhlavuoden startissa.

TEKSTI Pete Suhonen KUVA Anna Konttinen

Länsiväylän ympäristön osayleiskaavan suunnitteluperiaatteita käsitellään kaupunkiympäristölautakunnassa seuraavan kerran 9. toukokuuta. Suunnitteluperiaatteiden mukaan Lauttasaareen (ja Salmisaareen) suunniteltaisiin asuntoja 10 000–15 000 asukkaalle, mikä johtaisi muun muassa laajoihin meritäyttöihin Seurasaaren selällä. Yhdessä Koivusaaren osayleiskaavan ja Vattuniemen asemakaavan ja muiden vireillä olevien tai vahvistettujen kaavojen perustella Lauttasaaren väkiluku lähes kaksinkertaistuisi lähelle 50 000 asukasta.

Lauttasaarelaiset valtuutetut Nasima Razmyar (sd.) ja Mia Nygård-Peltola (kok.), vaikka ette olekaan kaupunkiympäristölautakunnan jäseniä, suunnitteluperiaatteiden naulaamaa osayleiskaavaa tullaan käsittelemään myös valtuustossa. Kannatatteko suunnitteluperiaatteiden hyväksymistä?

Razmyar:

”Suunnitelma on volyymiltaan liian suuri, ja erityisesti ongelmallinen luontoarvojen näkökulmasta. Vaikka tässä yhteensovitetaan monia seikkoja, meriluontoa tuhoutuu merkittävästi Seurasaaren selän alueella. Olen ollut hyvin kriittinen merentäyttöjen suhteen. Mikäli tunneli rakennetaan, se täytyy rahoittaa asuntotuotannolla, mikä tarkoittaa merentäyttöjä. Menetämme myös kulttuurihistoriallisesti merkittäviä asioita, joita ei voi palauttaa. Esimerkiksi Pyrkän säilyttäminen on hyvin tärkeää. Aion vaikuttaa kaupunkiympäristön toimialaan ja lautakunnan jäseniin siten, että suunnitelmissa säilyy kohtuullisuus. Päättäjät ovat vastuussa myös huomispäivän asukkaille.”

Nygård-Peltola:

”Suunnitteluperiaatteiden lähtökohtana on nyt vahvasti kaupunkirakenteen tiivistäminen, jossa asukasmäärä näkemykseni mukaan ylittää alueen kantokyvyn monestakin näkökulmasta katsottuna. En näistä lähtökohdista ja näillä tiedoilla kannata suunnitteluperiaatteita tällaisenaan.”

LUE MYÖS

Puolueet kertovat kantansa Länsiväylän suunnitteluperiaatteisiin Lauttiksessa

Asukastilaisuus Länsiväylän suunnitelmista perjantaina 21.4. kello 16 ravintola Lorussa 

Länsiväylän suunnitelma: jopa 15 000 asukasta pohjoiseen Lauttasaareen ja Salmisaareen

Pääkirjoitus: Suunnittelijat liian paljon vartijoina Länsiväylällä

Rapakaava” jäi lautakunnassa kolmeksi viikoksi pöydälle

 

 

 

 

Lauttasaari.fi
Tietosuoja

Sivustollamme käytetään evästeitä. Keräämme evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tietojen keräämisen tavoitteena on kehittää sivuston laatua ja sisältöjä. Eväste on käyttäjän tietokoneelle lähetettävä ja siellä säilytettävä pieni tekstitiedosto. Evästeet eivät vahingoita käyttäjien tietokoneita tai tiedostoja. Käyttäjä voi tyhjentää evästeet käyttämänsä laitteen selaimen asetuksista. Evästeet voivat olla tarpeellisia joidenkin palveluiden asianmukaiselle toimimiselle. Useimmat selaimet mahdollistavat eväste-toiminnon kytkemisen pois käytöstä.